Tapahtumat
SVKK Klubi: Naisten urakehitys Venäjällä – vieraana erikoistoimittaja Arja Paananen
8.3.2021
Suomalais-Venäläinen kauppakamari kutsuu kansainvälisenä naistenpäivänä tilaisuuteen, jonka vieraana on palkittu Ilta-Sanomien erikoistoimittaja ja pitkän linjan Venäjä-tuntija Arja Paananen.
Arja on asunut Venäjällä yhteensä yli 11 vuotta ja työskentelee suomeksi ja venäjäksi. Hänet on palkittu vuonna 2018 Suomen kuvalehden journalistipalkinnolla pitkäjänteisestä ja asiantuntevasta Venäjä-raportoinnista. Arjan teemoina klubissa ovat naisten urakehitys, asema ja ammatinvalintakysymykset Venäjällä. Tilaisuus on avoin kaikille Suomalais-Venäläisen kauppakamarin jäsenille.
Päivä ja aika: 8.3. klo 10.00-11.30 (Hki)
JAA:
LISÄÄ AJANKOHTAISIA ASIOITA:
09.11.22
“Kasvotusten” taidenäyttely
Pietarin Taideakatemiassa opiskelleen taitelijan Sofia Saikåin maalaamia muotokuvia maailmalta. Vuosi sitten Helsingissäkin vieraillut näyttely tuo katsojia yhteen ja taiteen ääreen, tapaamaan toisiaan sekä muotokuvien henkilöitä. Pandemian aikana syntynyt tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen ja toistemme tapaamiseen on kasvanut valtavasti. Ihmisten kasvojen, ilmeiden sekä tunteiden näkeminen ja kokeminen ei ole enää itsestäänselvyys. Myös tämän hetkisessä maailmantilanteessa kanssakäyminen ja […]
06.05.22
Kauppakamarin jäsenten kokous
Suomalais-Venäläisen kauppakamarin 94. kokous Kokoukseen voi osallistua varsinaisella kokouspaikalla Eteläranta 10, Helsinki tai Pietarin Suomi-talossa, josta on yhteisosallistuminen Teams-kokoukseen. Pyydämme ilmoittautumaan kokousosallistujaksi viimeistään 12.5.2022 sähköpostitse elena.niininen@svkk.fi.