Blogi
Adelaidan jalanjäljillä Pietarissa – Adelaidan lapsenlapsen, Anna-Mari Ojutkangas-Hedlundin sukutarina Pietarin suomalaisista
19.05.2021
Katariinan puiston ja Eremitaasin aukion välillä juoksentelevat pönkköhameiset prinsessat ja heidän prinssinsä, ja näiden kurpitsan muotoiset hevoskärryt… Leijonasilta, Fabergen munat, Pietarin balettien ballerinat sekä leivokset, joita katsellessa järki ja harkintakyky sumenevat ja joiden makuun haluaisi liukua loppuiäkseen. Kaikki ne palatsit sekä mosaiikilla sisältä ja ulkoa verhoiltu kirkko kultakupoleineen. Nevski Prospektin katusoittajien laulut, joiden kertosäkeissä osaan jo ylpeydekseni laulaa mukana.
Tällaisten maalailujen jälkeen 7-vuotias lapsenlapsi oli tietenkin heti valmis hyppäämään mumminsa kanssa Allegroon ja sujahtamaan kolmessa ja puolessa tunnissa kotikaupungistaan Helsingistä mummin mummin kiehtovaan kotikaupunkiin Pietariin. Lapsenlapsi jaksaa kuunnella ja uskoa tarinoitani kaupungista, jonka kahviloissa voi nähdä nuorten miesten katsovan kaunottariansa syvälle silmiin niin kuin vain elokuvissa olin luullut tehtävän. Missä näin vanha mummi ei joudu koskaan kantamaan raskaita taakkoja, koska aina jostakin ilmestyy herrasmies auttamaan kuin taikasauvan heilahduksesta.
Suunnitelmamme oli siis hyvä: lähdetään yhdessä Pietariin balettimatkalle babuskan kanssa ja tutustutaan samalla Adelaida-mummin jalanjälkiin. Olemmehan molemmat Adelaida-mummin kaimoja ja viisumikin oli valmiiksi hankittuna. Mutta sitten menivät rajat meiltä matkaajilta kiinni. Raja on ollut kiinni aikaisemminkin pitkiä aikoja. Niin pitkiä aikoja, että rajan ylittämisestä unelmoivat ehtivät kuolla pois ennen kuin se aukeni.
Vesa-sedän vetoomus ennen kuolemaansa: mene ja tutki Adelaidan historiaa Pietarissa, selvitä ja seikkaile siellä kun kerran voit. Niin minä tein ja yhdeksän matkan ansiosta kaupunki tuli tutuksi, kotoisaksi ja rakkaaksi.
Historiantutkijoitteni avulla sain tiedon Japani - Venäjä -sodassa (1904 -1905) kapteenina kaatuneesta sukulaisesta. Nyttemmin olen saanut suomalaisista lähteistä tietää toisenkin sukulaisen osallistuneen samaan sotaan mutta selvinneen siitä elävänä. Tämä Wladimir Tallgren yleni kenraalimajuriksi, mutta vuonna 1917 annetun kunniamerkin jälkeen hänestä ei ole löytynyt tietoja.
Leningradin piirityksestä tuli myös osa sukuni historiaa, ei vain oppikirjojen, kun sain tiedon kolmesta piirityksessä nälkään kuolleesta sukulaisesta.
Suomen ja Venäjän yhteinen historia alkoi elää vahvana mielessäni saadessani pikkuhiljaa lisää tiedon murusia sukulaisten vaiheista ja kohtaloista. Hauskojakin detaljeja on tullut esille, esimerkiksi, että autonomian aikana Moskovassa Suomen paperiteollisuuden edustajana toiminut pietarilaislähtöinen kauppaneuvos Edvard Tallgren, mummini isoisän veli, lahjoitti 2000 ruplaa suomalaiselle Marian kirkon seurakunnalle köyhien lasten koulunkäynnin tukemiseen samaisen kirkon kanttorina toimineen isänsä Samuil Tallgrenin muiston kunniaksi. Venäjä oli autonomian aikana Suomen paperiteollisuuden ylivoimaisesti tärkein myyntimaa ja Tallgrenin edustama Tervakosken tehdas oli merkittävin viejä.
Harmittelen nyt Pietarin seikkailujeni loppumista mutta ajattelen myös niitä prinsessoita Eremitaasin aukiolla. Vieläkö ne siellä pyrähtelevät peruukeissaan, riittääkö valokuvaan haluavia turisteja prinssien ja prinsessojen väliin poseeraamaan?
Unescon suojeluksessa oleva kulttuurikaupunki Pietari tarvitsee turistinsa. Miten on käynyt matkamuistojen kauppiaille? Entä kanavien laivoille? Riittääkö sinne asiakkaita? Luen epätoivoisia Facebook-viestejä ansionsa menettäneeltä tuttavalta, taksikuskina toimivalta insinööriltä.
Entä minun venäjän kielen opettajani kansainvälisen kielikurssiketjun kesäkurssilta, jonne joka maanantaiaamu tuli valtava joukko uusia eri-ikäisiä ihmisiä joka puolelta maailmaa yhteisenä halunaan oppia kaunista venäjän kieltä ja tutustua samalla tähän sadunhohtoiseen kaupunkiin. Ne opettajat kun olivat niin tyytyväisiä ulkomaalaisen kielikurssiyrityksen hyvään palkkatasoon. Keitä he nyt opettavat? Ei kielen opiskelu etänä ole ollenkaan niin hauskaa kuin livenä paikan päällä.
Nämä italialaiset, ranskalaiset, japanilaiset ja korealaiset kurssikaverini olivat maksaneet aikamoisen summan saadakseen viettää aikaansa Pietarissa ja opiskellakseen venäjää ammattitaitoisten opettajien ohjauksessa.
Miten selviää Svetlana nyt? Entä Nadeshda, joka oli remontoinut keskustassa olevan vanhan kommunalkan omaksi asunnokseen ja jossa oli yksi huone vuokrattuna milloin italialaisille, milloin ranskalaisille tai muunmaalaisille venäjän kielen harrastajille. Ja sellaiset paksut, raskaat tummennusverhotkin Nadeshda oli teettänyt korkeisiin ikkunoihinsa, jotta alkukesän valoisiin öihin tottumattomat ulkomaalaiset pystyisivät nukkumaan kunnolla ja lähtemään pirteinä oppitunneillensa.
Minäkin sain olla hänen vieraanaan ja monen viikon ajan liityin aamulla tehtäviinsä kiiruhtaviin pietarilaisiin ja sain kuvitella olevani osa Mummin maailmaa ja osa modernia sähäkkää Pietaria. Lomonosovin aukiolta arkkitehti Rossin katua pitkin Ostrovskin aukiolle ja Nevskin yli Italienskaja Ulitsalle, voiko kauniimpaa koulumatkaa mistään löytää?
Olen suomalaisen luterilaisen kasvatuksen tuote enkä mitenkään erityisen hengellinen, mutta jos minä nyt olisin Pietarissa niin menisin aivan hiljaa yksikseni lempikirkkooni Kazanin katedraaliin, kietoisin ison huivin pääni ympärille, sytyttäisin tuohuksen ja menisin muiden mummojen kanssa jonottamaan pääsyä Kazanin ihmeitä tekevän ikonin eteen, pyytäsin anteeksi kaikkia tekemiäni syntejä ja rukoilisin, että tämä pitkä paha uni, painajainen nimeltänsä Pandemia, loppuisi.
Kirjoittaja: Anna-Mari (Adelaide) Ojutkangas-Hedlund, Adelaidan lapsenlapsi | Västerås, Ruotsi
JAA:
LISÄÄ AJANKOHTAISIA ASIOITA:
09.11.22
“Kasvotusten” taidenäyttely
Pietarin Taideakatemiassa opiskelleen taitelijan Sofia Saikåin maalaamia muotokuvia maailmalta. Vuosi sitten Helsingissäkin vieraillut näyttely tuo katsojia yhteen ja taiteen ääreen, tapaamaan toisiaan sekä muotokuvien henkilöitä. Pandemian aikana syntynyt tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen ja toistemme tapaamiseen on kasvanut valtavasti. Ihmisten kasvojen, ilmeiden sekä tunteiden näkeminen ja kokeminen ei ole enää itsestäänselvyys. Myös tämän hetkisessä maailmantilanteessa kanssakäyminen ja […]
06.05.22
Kauppakamarin jäsenten kokous
Suomalais-Venäläisen kauppakamarin 94. kokous Kokoukseen voi osallistua varsinaisella kokouspaikalla Eteläranta 10, Helsinki tai Pietarin Suomi-talossa, josta on yhteisosallistuminen Teams-kokoukseen. Pyydämme ilmoittautumaan kokousosallistujaksi viimeistään 12.5.2022 sähköpostitse elena.niininen@svkk.fi.