Tapahtumat
Paneelikeskustelu ”Euroopan unionin ja Venäjän taloussuhteet – mitä tehdä?”
27.8.2021
Eurooppa-foorumi on neljättä kertaa järjestettävä kansalaisfoorumi, joka kokoaa yhteen päättäjät ja kansalaiset. Foorumi on alusta yhteiskunnalliselle keskustelulle, jossa pohditaan Suomen tämänhetkistä ja tulevaa roolia Euroopassa ja Euroopan Unionissa pidemmän aikavälin perspektiivistä.

Iikka Korhosen (Bofit) juontamassa keskustelussa Tapani Kiiski (Raute), Kari Liuhto (Turun yliopisto) ja Sinikka Parviainen (East Office) keskustelevat Euroopan unionin ja Venäjän välisistä taloussuhteista ja niiden tulevaisuudesta.
Päivä ja aika: 27.8. klo 16-16.45
JAA:
LISÄÄ AJANKOHTAISIA ASIOITA:
09.11.22
“Kasvotusten” taidenäyttely
Pietarin Taideakatemiassa opiskelleen taitelijan Sofia Saikåin maalaamia muotokuvia maailmalta. Vuosi sitten Helsingissäkin vieraillut näyttely tuo katsojia yhteen ja taiteen ääreen, tapaamaan toisiaan sekä muotokuvien henkilöitä. Pandemian aikana syntynyt tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen ja toistemme tapaamiseen on kasvanut valtavasti. Ihmisten kasvojen, ilmeiden sekä tunteiden näkeminen ja kokeminen ei ole enää itsestäänselvyys. Myös tämän hetkisessä maailmantilanteessa kanssakäyminen ja […]
06.05.22
Kauppakamarin jäsenten kokous
Suomalais-Venäläisen kauppakamarin 94. kokous Kokoukseen voi osallistua varsinaisella kokouspaikalla Eteläranta 10, Helsinki tai Pietarin Suomi-talossa, josta on yhteisosallistuminen Teams-kokoukseen. Pyydämme ilmoittautumaan kokousosallistujaksi viimeistään 12.5.2022 sähköpostitse elena.niininen@svkk.fi.