Blogi
Kolme kuukautta kulttuuripääkaupungissa – Katerina Saltychevin kansainvälinen kokemus Suomi-Talon korkeakouluharjoittelijana
23.12.21
Viimeisten kahden vuoden aikana arki kaikkialla maailmassa, kaikilla työpaikoilla ja kodeissa, on enemmän tai vähemmän muuttunut. Turkulaisen opiskelijan arjessa pandemiavuodet näyttäytyivät loputtomina etätehtävinä, Zoom-luentoina, yksin puurtamisena ja epävarmuutena tulevasta. Kesällä 2021 edessäni oli jälleen ankea etäsyksy omasta kotitoimistostani käsin, mutta onneksi sain harjoittelupaikan Suomi-Talon monikulttuurisesta yhteisöstä!

Toteutin pitkäaikaisen unelmani, ja muutin syyskuussa Pietariin. Ensimmäiset viikot tutustuin kaupunkiin, opiskelin venäjää ja nautin mahtipontisesta arkkitehtuurista.
Kulttuuripääkaupunki ylitti kaikki toiveeni ja ennakko-odotukseni; jokaisella iltalenkillä törmää uuteen mielettömään näköalaan, jokaista upeaa kirkkoa kohden on kymmenen vielä upeampaa ja hyviä ravintoloita riittää loputtomasti. Erityisesti kiinnyin Kesäpuiston hiljaisen raikkaisiin lehtikäytäviin ja Petropavlovskajan linnakesaareen, jonka rannalta joen toinen puoli näyttää aivan erilaiselta.
Kaupungissa historia on läsnä kaikkialla. Palatsien mahtavat aulat, kirkkojen alttarit ja hienot juhlasalit ovat nähneet kuninkaallisia, diplomaatteja ja tavallisia kansalaisia eri puolilta maailmaa. Rakennusten seiniä koristavat laatat osoittavat, kelle kuuluisalle taiteilijalle, arkkitehdille tai ajattelijalle se on omistettu; seinien takana on suunniteltu vallankumouksia, luotu mestariteoksia ja lukusaleissa opiskeltu marxismia – vain kivenheiton päässä Suomi-Talosta. Marmoripalatsin ikkunoista aukeaa Petrogradskajalle näkymä, joka on säilynyt samanlaisena lähes 300 vuotta.

Suomi-Taloon tutustuin lokakuussa, kun liityin harjoittelijana osaksi tiivistä työporukkaa. Tehtäväni ovat sisältäneet oikeastaan kaikkea mistä minulle on tulevaisuudessakin hyötyä: käännöstehtäviä, markkinoinnin harjoittelua, asiakastilaisuuksien suunnittelua, näiden koordinointia ja toteuttamista (toki unohtamatta keikkaa pikkujoulujen DJ:nä!).
Suomi-Talolla pääsin todelliseen kielikylpyyn; opin venäjänkielisen kirjeenvaihdon kautta uutta sanastoa, ja sain varmuutta keskustellessa venäjäksi vuokralaistemme kanssa. Pieni nelihenkinen tiimimme on tehokas, kannustava ja lämminhenkinen, mikä toivottavasti näkyy myös muulle Suomi-Talon yhteisölle.

Suomi-Talon parasta antia ovatkin ydintiimin ja vuokralaisten tiivis yhteisö sekä koko talon yhdessä jaettu kiinnostus Suomea ja suomalaisuutta kohtaan – meillä on täällä Bolshaja Konjushennajalla ihana pieni yhteisö keskellä monikulttuurista miljoonakaupunkia!
Jo lyhyen ajan jälkeen koin olevani tuon yhteisön jäsen, ja arvokas osa tiivistä työtiimiämme. Suomi-Talon yhteisön kautta tutustuin vaikuttaviin kansainvälisiin osaajiin, ja mm. pääsin tekemään unohtumattoman matkan läntiseen Siperiaan, Arktisen neuvoston nuorisofoorumiin.
Haluankin kiittää koko talon väkeä mielettömästä kokemuksesta, keskusteluhetkistä kahvikupin äärellä, kärsivällisyydestä, kun kielitaito ei riittänytkään, ja opettavaisista vinkeistä tulevaa varten.

Seuraavaksi minun on aika pakata saadut opit, ja palata kotikaupunkiini Turkuun joulupyhien viettoon. Toivottavasti nähdään taas pian! Kaikille menestyksekästä ja onnellista uutta vuotta 2022!
Kirjoittaja: Katerina Saltychev | Suomi-Talon korkeakouluharjoittelija
JAA:
LISÄÄ AJANKOHTAISIA ASIOITA:
09.11.22
“Kasvotusten” taidenäyttely
Pietarin Taideakatemiassa opiskelleen taitelijan Sofia Saikåin maalaamia muotokuvia maailmalta. Vuosi sitten Helsingissäkin vieraillut näyttely tuo katsojia yhteen ja taiteen ääreen, tapaamaan toisiaan sekä muotokuvien henkilöitä. Pandemian aikana syntynyt tarve sosiaaliseen kanssakäymiseen ja toistemme tapaamiseen on kasvanut valtavasti. Ihmisten kasvojen, ilmeiden sekä tunteiden näkeminen ja kokeminen ei ole enää itsestäänselvyys. Myös tämän hetkisessä maailmantilanteessa kanssakäyminen ja […]
06.05.22
Kauppakamarin jäsenten kokous
Suomalais-Venäläisen kauppakamarin 94. kokous Kokoukseen voi osallistua varsinaisella kokouspaikalla Eteläranta 10, Helsinki tai Pietarin Suomi-talossa, josta on yhteisosallistuminen Teams-kokoukseen. Pyydämme ilmoittautumaan kokousosallistujaksi viimeistään 12.5.2022 sähköpostitse elena.niininen@svkk.fi.