Toteutin pitkäaikaisen unelmani, ja muutin syyskuussa Pietariin. Ensimmäiset viikot tutustuin kaupunkiin, opiskelin venäjää ja nautin mahtipontisesta arkkitehtuurista.

Kulttuuripääkaupunki ylitti kaikki toiveeni ja ennakko-odotukseni; jokaisella iltalenkillä törmää uuteen mielettömään näköalaan, jokaista upeaa kirkkoa kohden on kymmenen vielä upeampaa ja hyviä ravintoloita riittää loputtomasti. Erityisesti kiinnyin Kesäpuiston hiljaisen raikkaisiin lehtikäytäviin ja Petropavlovskajan linnakesaareen, jonka rannalta joen toinen puoli näyttää aivan erilaiselta.

Kaupungissa historia on läsnä kaikkialla. Palatsien mahtavat aulat, kirkkojen alttarit ja hienot juhlasalit ovat nähneet kuninkaallisia, diplomaatteja ja tavallisia kansalaisia eri puolilta maailmaa. Rakennusten seiniä koristavat laatat osoittavat, kelle kuuluisalle taiteilijalle, arkkitehdille tai ajattelijalle se on omistettu; seinien takana on suunniteltu vallankumouksia, luotu mestariteoksia ja lukusaleissa opiskeltu marxismia – vain kivenheiton päässä Suomi-Talosta. Marmoripalatsin ikkunoista aukeaa Petrogradskajalle näkymä, joka on säilynyt samanlaisena lähes 300 vuotta.

Suomi-Talon parasta antia ovatkin ydintiimin ja vuokralaisten tiivis yhteisö sekä koko talon yhdessä jaettu kiinnostus Suomea ja suomalaisuutta kohtaan – meillä on täällä Bolshaja Konjushennajalla ihana pieni yhteisö keskellä monikulttuurista miljoonakaupunkia!

Jo lyhyen ajan jälkeen koin olevani tuon yhteisön jäsen, ja arvokas osa tiivistä työtiimiämme. Suomi-Talon yhteisön kautta tutustuin vaikuttaviin kansainvälisiin osaajiin, ja mm. pääsin tekemään unohtumattoman matkan läntiseen Siperiaan, Arktisen neuvoston nuorisofoorumiin.

Haluankin kiittää koko talon väkeä mielettömästä kokemuksesta, keskusteluhetkistä kahvikupin äärellä, kärsivällisyydestä, kun kielitaito ei riittänytkään, ja opettavaisista vinkeistä tulevaa varten.